ELÄMÄSI TÄRKEIMMÄT KUUKAUDET

BBC onnistuu edelleen tekemään loistavia luonto- ja tiededokumentteja. Onneksi saamme Suomessakin nauttia niistä, toki itse me katselun maksamme. Välillä YLE tosin sortuu ”dokumentteihin”, joissa ei tieteellä ole mitään sijaa. Joutuu pohtimaan, eikö journalistin koulutus anna eväitä propagandan ja totuuden erotteluun.

Tällä kertaa Prisma on kuitenkin oikealla asialla. Elämämme tärkeimmät kuukaudet vietetään äidin kohdussa. Usein sanotaan, että olet mitä syöt. Ehkä pitäisi sanoa, että olet sitä mitä äitisi söi ollessasi nuppineulan päätäkin pienempi.

Kolmeosainen, lääkäri Michael Mosleyn johdattelema Ensimmäiset yhdeksän kuukautta -dokkari on häipymässä Areenastakin. Miksi todella tärkeiden ohjelmien katseluaika on niin lyhyt, kun turhanpäiväiset jaarittelut löytyvät sieltä ”ikuisesti”?

Tämän sarjan seuraaminen olisi tehnyt hyvää jokaiselle meistä. Ensimmäinen osa on jo hävinnyt bittiavaruuteen, katsojia se ehti sentään kerätä 30 000. Toisen osan voit vielä nähdä, jos pidät kiirettä – aikaa on enää kaksi päivää. Kolmaskaan osa ei ole nautittavissa kuin reilun viikon ajan.

Mutta ei hätää. Osien tietosisältö löytyy suraavasta kolmesta luvusta niin kuin sarjan suomentaja Sini Paronen sen on kääntänyt. En ole sinne mitään omiani lisännyt, toki olen hieman lyhentänyt tekstiä jättämällä tauti/esimerkkitapaukset pääosin pois.

Lopusta löytyvät sitten omat kommenttini johtopäätösten alta.

Osa 1. Ensimmäiset 8 viikkoa

 

Yhdestä solusta se alkaa. Kaikki meissä, jokainen henkäys, jokainen sormi, lukumäärä, sukupuoli; sarja ratkaisevia hetkiä kohdussa määräsi, millaisia meistä rakentui. Perimme lähes jokaisen geenin sekä äidiltä että isältä.

Kaikki alkaa munasolun ja siittiön kohtaamisella. Viidennen päivän paikkeilla toisiinsa liittyneitä soluja on joitakin satoja. Äidin syömä ravinto voi vaikuttaa merkittävästi lapsen elinikään. Mitä enemmän lehtivihanneksia äiti syö hedelmöityksen aikaan, sitä enemmän ne vaikuttavat lapsen myöhempään elämään. Tätä on tutkittu Gambiassa 70 vuoden ajan: kuivan kauden lapset kuolevat seitsemän kertaa todennäköisemmin nuorina aikuisina kuin joitakin kuukausia myöhemmin hedelmöitetyt.

Ensimmäisinä päivinä soluissa olevat geenit valmistautuvat antamaan ohjeita ja käskyjä muodostaa uutta kudosta nopeasti kasvavaan kehoon. Tämä hetki on tärkeä, koska ohjeet eivät ole kiveen hakattuja. Jotkin geenit aktivoituvat, kun taas toiset sammuvat. Jos äiti syö tällä tärkeällä hetkellä paljon lehtivihanneksia, se synnyttää kemikaalicocktailin, joka sitoo DNA-rihmoja ja muuttaa lopullisesti sen, miten osa geeneistämme toimii. Tämä puolestaan vaikuttaa siihen, miten ruumiimme osat rakentuvat. Olet siis sitä, mitä äitisi söi ollessasi pikkiriikkinen alkio. Se saattaa selittää suuret erot elinajanodotteessa Gambiassa. Kuivan kauden vauvoilla on yliaktiivinen avaingeeni. Se voi heikentää heidän kykyään vastustaa infektioita. Äidin lehtivihannesten syönti näyttää vaimentavan yliaktiivista geeniä. Gambiassa tämä on silmiinpistävää, mutta se koskee meitä kaikkia.

15. päivän tienoilla keskenään samanlaiset solut alkavat muuttua yli 400 erilaiseksi solutyypiksi. Jos tässä vaiheessa tapahtuu virheitä, niillä voi olla vakavat seuraukset. Olemme kaikki alussa kolmekerroksisia. Pohjalla olevat solut muodostavat suoliston ja maksan. Keskikerroksen soluista tulee munuaiset, lihakset, luut ja veri. Ylimmät solut muodostavat ihon, hiukset, hampaat ja aivot.

Parin viikon iässä soluja on muutama tuhat. Tässä kohtaa kasvugeenien kuuluu aktivoitua. Osa äidiltä saaduista kasvugeeneistä sammuu, kun taas isältä saadut pysyvät aktiivisina. Isältä perityt geenit tekevät sinusta ison ja vahvan. Äidiltä perityt geenit tekevät sinusta vähän pienemmän, hän kun joutuu kantamaan ja synnyttämään sinut. Näiden kahden tuloksena on yleensä normaalikokoinen lapsi. Joskus isän kasvugeenin voi saada kaksinkertaisena, jolloin kasvuhormonia IGF2 erittyy liikaa ja syntyy isokasvuinen lapsi. Tämä altistaa lapsen myös syövälle.

Sisäelinten järjestyksen määräävät pienet värekarvat. Niitä on jokusessa sadassa solussa aivan alkion keskellä. 19. päivän tienoilla värekarvat alkavat pyöriä myötäpäivään ja saavat siten ympäröivän nesteen virtaamaan vasemmalle. Virta aktivoi vasemmalla puolella olevia geenejä. Nämä geenit kertovat elimille, minne niiden kuuluu mennä. Joskus tässäkin tulee virheitä ja yhdellä ihmisellä kymmenestätuhannesta on elimiä väärällä puolella. Joskus värekarvat eivät aktivoidu lainkaan, jolloin elimet menevät väärälle puolelle ja syntyy erittäin harvinainen yksilö, joka on täydellinen peilikuva.

Kolme viikkoa ja alkio on yhä littana kiekko. Nyt se alkaa taittua putkimaiseksi. Reunat yhdistyvät ja muodostavat selkäytimen. Putken keskellä rykelmä pieniä lihassoluja järjestyy hiekanmurun kokoiseksi sydämeksi, jonka sykkeen voi kuulla kuudennella raskausviikolla.

Kuudennen viikon lopussa alamme muistuttaa ihmistä, kun kädet ja jalat alkavat kehittyä. 38. päivän tienoilla osa kahden littanan evän soluista alkaa hiljalleen surkastua. Jäljelle jää viisi täydellisesti muodostunutta sormea… ja joskus harvoin kuusi! Proteiini nimeltä Sonic hedgehod saa sormet kasvamaan. Jos sitä erittyy liikaa, tuloksena saattaa olla kuudes sormi.

Vestibulaarijärjestelmä pitää meidät pystyssä ja se myös juttelee aivoille ja silmille. Kahdeksannella viikolla pään sisään kovertuu mutkittelevien tunnelien sokkelo. Kun se täyttyy nesteellä, syntyy sisäkorva. Sen ansiosta aistimme tasapainon. Tässä vaiheessa solujen raivokas siirtyily loppuu. Tärkeimmät rakenteet ovat jo paikoillaan, vaikkeivät valmiit.

Yhdestä ainoasta solusta on nyt tullut ihmisen sikiö. Tämä erityinen aika elämässämme on muovannut meitä kaikkia. Se vaikuttaa meihin yhä. Tämä oli epäilemättä koko elämäsi vaarallisin vaihe. Näytät ensimmäistä kertaa erehtymättömästi ihmiseltä.

Osa 2. Seuraavat 16 viikkoa ( viikot 9-24)

Vahvat hormonit muovaavat myös aivoja ja persoonallisuutta. Jopa tunne sukupuolesta voi riippua siitä, mitä meille tapahtuu kauan ennen syntymää. Yksi ilmiselvimmistä piirteistämme on sukupuoli.

Kahdeksanteen viikkoon asti, olimmepa poikia tai tyttöjä, meillä kaikilla on uloke, jota kutsutaan genitaalikyhmyksi, sekä sisäiset sukurauhaset eli gonadit. Pojilla Y-kromosomin geeni antaa ohjeen tehdä gonadeista kivekset. Sen seurauksena kehityy vahvaa testosteronia, dehydrotestosteronia, joka tekee genitaalikyhmystä peniksen. Tytöilllä dehydotestosteronia ei muodostu ja genitaalikyhmystä tulee klitoris. Tytöillä gonadeista muodostuu munasarjat.

Joissakin poikkemissa dehydrotestosteronia ei muodostu ja poika syntyy ilman penistä. Häntä pidetään tietysti tyttönä, mutta joillekin voi kasvaa penis murrosiän testosteroniaallon ansiosta. Dominikaanisessa tasavallassa, Barahonan provinssissa heitä kutsutaan termillä güevedoce (penis 12-vuotiaana). Eräässä kylässä joka 90. mies syntyy ilman penistä.

Samaan aikaan rakentuu myös toinen tärkeä osa meistä, yläpäähämme. Tämä rakenne on olennainen osa identiteettimme kannalta, kasvot. Kasvoihin vaikuttavat geenit aktivoituvat eri aikoihin. Tämä on myös yksi mutkikkaimmista kohdussa tapahtuvista asioista. Kasvonosat muodostuvat kalamaisista kiduskaarista, jotka muinaisilta esi-isiltämme perintönä olemme saaneet neljän viikon iässä. Kasvot muodostuvat satojen geenien yhteisvaikutuksesta.

Vasenkätisiä on ollut 10 prosenttia väestöstä jo ainakin 10 000 vuotta. Kamppailulajeissa vasenkätisiä on epätavallisen paljon, mikä on kiehtova esimerkki siitä, miten erilaisuudesta on etua, kun tulokulma maailmaan on toinen.

Myös ihonvärimme luodaan kohdussa. Ihonväriä aletaan pohjustaa, kun hedelmöityksestä on 13 viikkoa, jolloin olemme vielä läpikuultavia. Melanosyyteiksi kutsutut solut alkavat levitä. Ne vapauttavat pigmenttiä nimeltä melaniini. Melaniinin määrä riippuu etnisyydestä. Mitä enemmän tuotat, sitä tummempi ihosi on. Melaniini suojaa ihosoluja ja laskee ihosyövän riskiä estämällä ihoa imemästä liikaa ultraviolettisäteilyä. Pohjoisessa auringonvaloa on vähemmän kuin tropiikissa ja iho tarvitsee enemmän auringonvaloa tuottaakseen D-vitamiinia. Siksi ihonväri on vaaleampi. Albiinoilla melanosyytit eivät pysty tuottamaan melaniinia. Pelkästään Tansaniassa arviolta 150 000 henkilöllä on albinismi.

Viikolla 14 valmistaudumme jo syntymän jälkeiseen elämään, koska syntymän jälkeen joudumme hyökkäysten kohteiksi. Kaikenlaiset pöpöt odottavat meitä. Tarvitsemme siis erikoistuneita soluja, jotka ottavat tunkeilijat kiinni ja tappavat ne. Se on immuunijärjestelmämme. Se tekee esimerkiksi elinluovutuksesta haastavaa; immuunijärjestelmämme synty vaikeuttaa sopivan luovuttajan etsintää.

Immuunijärjestelmän tärkein osa alkaa toimia täysin vasta nyt, 14 viikon iässä. HLA-järjestelmämme molekyylit valmistautuvat havaitsemaan viruksia soluista. Jos ne löytävät niitä, ne tuovat ne solun ulkopinnalle, jotta ne voidaan tuhota. HLA-järjestelmät ovat eri ihmisillä uskomattoman erilaisia, jotta niistä olisi vastusta laajalle infektioiden kirjolle. Tämän erilaisuuden taustalla saattaa olla se, keitä pidämme viehättävinä.

Ryhmä sveitsiläisiä tutkijoita teki epätavallisen kokeen vuonna 1994. He pyysivät 44 miestä pitämään t-paitaa kaksi päivää peseytymättä ja käyttämättä deodoranttia. Sitten onnekkaat työt saivat haistaa t-paitoja ja antaa niille arvosanan 1-10 seksikkyyden perusteella. Huomattiin, että naiset arvioivat seksikkäimmiksi ne t-paidat, joiden pitämien miesten immuunijärjestelmä erosi heidän omastaan.

Immuunijärjestelmäsi on saattanut vaikuttaa siihen, ketä olet pitänyt puoleensavetävinä. Vanhemmat saattavat tietämättään luoda vastustuskykyisiä jälkeläisiä valitsemalla kumppanin, jolla on hyvin erilainen HLA-järjestelmä. Vaihtelu on hyvästä, paitsi jos tarvitset elinsiirron. Onneksi on olemassa maailmanlaajuinen HLA-tietokanta.

Myös muita monimutkaisia järjestelmiä kehittyy sisällämme samoihin aikoihin. Viikko 15 on aivoille varsinainen virstanpylväs. Siihen mennessä aivopuoliskoilla, jotka tekevät sinusta inhimillisen, on kaikki tarvittavat aivosolut. Se on luonut perustan kaikkein persoonallisimmalle piirteellesi, mielellesi. Mielen kehitys riippuu kulttuurista, vanhemmista, kirjoista ja ihmisistä, joihin rakastut. Perustana ovat kuitenkin aivosolusi.

Viehtymys riskinottoon voi olla peräisin ajalta ennen syntymää. Kaikki saavat kohdussa jonkin verran testosteronia, mutta poikien annos on suurempi. Se on huipussaan noin viikolla 15 ja virtaa koko elimistöön. Tämä osuu aikaan, kun persoonaamme muovaavat aivojen osat järjestyvät. Testosteroni voi siis vaikuttaa aivoihin merkittävästi. Vaikutukset voivat näkyä jopa siinä, miten paljon jännitystä keipaamme.

Kummallista kyllä, riskinottajan voi tunnistaa käsistä. Testosteroni vaikuttaa niihin siinä missä aivoihinkin. Jos kohdussa saa paljon testosteronia, nimettömästä voi tulla pitempi suhteessa etusormeen. Sormenpituus on muistutus siitä, miten meitä muovataan kohdussa. Sikiöajan testosteroniin liitettyjä persoonallisuuden piirteitä pidetään tyypillisesti miehisinä.

Meillä on kuitenkin tunne siitä, olemmeko miehiä vai naisia. Sanomme sitä sukupuoleksi. Myös siihen saattavat vaikuttaa hormonien vaihtelut kehittyessämme. Viikolla 15 huipentuva testosteronihyöky tulee aivoihin niiden kehityksen kannalta perin tärkeällä hetkellä. Aivojen sukupuolittuminen tapahtuu kuitenkin eri aikaan kuin kehon. Topisinaan sukupuolemme ja sukupuolielimemme eivät täsmää. Seitsemänvuotias Mati näyttää tavalliselta tytöltä. Hän on kuitenkin pojan ruumiissa, hän on transsukupuolinen.

Kukaan ei tiedä, miksi Matin kaltaisista tuntuu tältä. Teorioita kyllä riittää. Mielestäni uskottavin biologinen selitys on, että testosteroni teki Matista fyysisesti pojan muttei yltänyt avainalueille aivoissa. Geenimutaatio on voinut vaikuttaa testosteronireseptoreihin, mikä voisi selittää sen, että Mati tuntee itsensä tytöksi. Neljävuotiaana Mati oli jo saanut vanhempansa uskomaan, että hän on tyttö. Hän vaihtoi nimensä ja oli koulun aloittaessaan jo virallisesti tyttö. Se on seurausta siitä, mitä tapahtui kohdussa ajat sitten.

Transsukupuolisia on meistä noin yksi kymmenestätuhannesta. Olen varma, että tämän kasvavan ymmärryksemme myötä Matin kaltaisilla on nyt valoisampi tulevaisuus kuin vielä sukupolvi aiemmin.

Keskimmäisillä viikoilla kehitymme kohdussa pikavauhtia yksilöiksi. Tunne sukupuolesta, ihonväri ja hymy. Geenien ja ympäristön yhteisvaikutus saa aikaan lähes rajattoman määrän mahdollisuuksia, minkä vuoksi me kaikki olemme ainutlaatuisia. 23 viikon iässä kehomme alkaa kerätä suuria määriä rasvaa. Lihakset saavat siitä energiaa syntymämme jälkeen. Tärkeintä se on sydänlihakselle.

Energian hyödyntämiseen tarvitaan kuitenkin avain, kemikaali nimeltä karnitiini. Kohdussa ollessamme saamme karnitiinia äidiltämme. Synnyttyämme saamme sitä ravinnosta. Joillakuilla se ei kuitenkaan imeydy lihaksiin kunnolla. Karnitiinin puutos voi aiheuttaa sen, että sydän yhtäkkiä pysähtyy. Ohjelmassa käytiin Färsaarilla, joiden asukkailla on tavattu harvinainen geneettinen karnitiinin kuljetushäiriö eli CUD. Yleensä sitä esiintyy alle yhdellä 40 000 ihmisestä, mutta Färsaarilla se on sata kertaa yleisempi. Pienessä suljetussa yhteisössä uusi satunnainen geenimutaatio voi levitä ja periytyä seuraaville sukupolville.

MItä enemmän opimme itsestämme, sitä paremmin tajuamme, että yksilöllisyydellä on merkitystä. Erilaisuutemme tekee meistä kaikista vahvempia.

Osa 3. Viimeiset 16 viikkoa (viikot 25-40)

Luut kovettuvat, keuhkot kypsyvät ja käynnistyvät aistit välittävät aivoille vaikutelmia maailmasta. Kaikki ei kuitenkaan mene aina suunnitelmien mukaan.

Aikuisen luuranko koostuu yli 200 luusta. Ne antavat meille muotomme ja kyvyn liikkua. Ne suojaavat tärkeitä elimiämme ja kylkiluihin kiinnittyvät lihakset antavat keuhkojen täyttyä ilmalla.

Alunperin meillä ei ollut luita lainkaan, luurankomme oli joustavaa rustoa. Viikolla 25 suurin luumme eli lantio alkaa saada muotoaan. Se on tarkka prosessi. Jos se häiriintyy, sinusta tulee veltto, koska ranka ei vain tue.

Luuta tuottavat erityisesti solut nimeltä osteoblastit. Ne parveilevat luurangon ympärillä ja korvaavat ruston kovalla kalsiumpohjaisella mineraalilla. Prosessi kuitenkin tuottaa vahingollista kemikaalia, joka estää luitamme kovettumasta. Elimistö vastaa siihen aktivoimalla geenin, joka tuottaa TNAP-proteiinia. Se neutraloi vahingollisen kemikaalin. Niin luunmuodostus voi jatkua. Luut kehittyvät teini-ikään saakka.

Viikolla 27 aivomme ovat jo äärimmäisen aktiiviset. Suurin osa aivojen kasvusta keskittyy nyt kytkentöihin. Rasvaiset tupet kietoutuvat aivosolujen ympärille ja eristävät ne, jotta ne voivat lähettää signaaleja pääsi sisällä. Uusia yhteyksiä syntyy arviolta 100 miljardia joka päivä. Alat luoda perustaa eräälle asialle, joka on myöhemmin varsin tärkeä, muistillesi.

Muistoihin tarvitaan kehittyneet aistit. Ensimmäiseksi niistä kehittyy kuulo. Vain riisinjyvän kokoinen, etanamaisesti kiertynyt simpukka on kuuloelimemme. Ääniaallot liikuttavat simpukan sisällä olevaa nestettä. Sen myötä myös 30 000 pientä solujen värekarvaa värähtelee. Viikolla 28 ulkoa tulevien äänien pitäisi saada värekarvoihin eloa. Ne lähettävät aivoihin signaaleja, jotka tulkitsemme ääneksi.

Eräässä tutkimuksessa odottavat äidit lukivat lorun vauvalleen joka päivä kuuden viikon ajan. He lopettivat pariksi viikoksi, ennen kuin jatkoivat taas lukemista. Kun vauvoille luettiin lorua, jonka ne olivat kuulleet aiemminkin, sydämen syke laski. Vauvat rauhoittuivat. Kun loru ei ollut tuttu, vauvat eivät reagoineet. Yllättävää oli, että jos lukija oli tuntematon, vauva reagoi silti sykettä laskemalla. Aivot siis ilmeisesti tallentavat muistoja myös ennen syntymää. Ne kuitenkin katoavat pian, koska pitkäaikaismuistin vaatimia aivosoluja ei vielä ole.

Tämä on kuitenkin aikaa, jolloin muut aistimme kypsyvät. Viikolla 28 tapahtuu jotain todella ihmeellistä. Alamme nähdä. Verkkokalvolla silmän takaosassa on valolle herkkiä sauva- ja tappisoluja. Sauvasolut ovat niin herkkiä, että näemme jopa kohdun pimeydessä, vaikkakin vain mustaa ja valkoista. Nyt myös tappisolut alkavat toimia. Ne valmistautuvat värittämään maailmamme. Valolle herkät proteiinit muuttavat punaisen, vihreän ja sinisen eli silmiimme tulevan valon eri komponentit hermoimpulsseiksi. Ne lähetetään aivoihin, jossa ne tulkitaan värikuvaksi. Jos nämä tärkeät proteiinit eivät toimi oikein, elät mustavalkoisessa maailmassa.

Ongelma ei ole vain siinä, että värit eivät näy. Koska tappisolut eivät toimi, päivänvalo muodostaa tuskallisen puhkipalaneen näyn eikä esimerkiksi ruokaa tunnista pilaantuneeksi. Mikronesian Pingelap tunnetaan värisokeiden saarena.

Täysi värisokeus ei ole tavallista, yleensä kyse on väripuutoksista. Jos värisokeus on voimakasta, henkilö erottaa ehkä vain 20 sävyä. Normaalinäköiset ihmiset erottavat niitä noin sata. Pingelapin väestöstä kymmenen prosenttia elää mustavalkoisessa maailmassa. Saarta kohtasi tragedia vuonna 1780. Taifuuni miltei pyyhkäisi Pingelapin maailmankartalta. Vain noin 20 ihmistä selvisi hengissä. Yksi heistä oli kuningas, joka sai paljon lapsia, mutta hän oli ilmeisesti varsin värisokea. Ominaisuus periytyi jälkeläisille. Saaren sijainti sekä ulkopuolisia kumppaneja karsastava uskonto on pitänyt geenipoolin pienenä vuosisatojen ajan.

Jos molemmilla vanhemmilla on viallinen geeni, lapsista tulee jo kohdussa täysin värisokeita. Värisokeat näkevät kuitenkin pimeässä melko hyvin. Voi olla, että osa aivoista, jonka tulisi tulkita päivänvaloa, on käytössä lisäprosessorina mustavalkoiselle yönäölle.

Ihmeellistä kyllä, ympäristö muokkaa meitä kohdussakin. Maailma ohjelmoi kehoasi ja valmistelee sitä tulevaan. Se saattaa jopa valmistaa meitä siihen, miten reagoidaan ruokaan. Tyypin kaksi diebetes kehittyy aikuisena. Syynä ovat ruokavalio ja elintavat sekä tietenkin geenimme. Mutta riippuuko sairastumisemme myös siitä, mitä äitimme söi ennen syntymäämme? Teoria on, että jos äiti nauttii vain vähän rasvaa, sokeria ja kaloreita, kasvava vauva sopeutuu siihen. Se harjaantuu hankkimaan energiaa mahdollisimman tehokkaasti vähästä saatavilla olevasta ruuasta. Ongelmia teettää, jos elät hyvin erilaisessa ympäristössä kuin se, missä sinut hedelmöitettiin.

Geneettisesti samanlaisilla hiirillä tehdyt kokeet osoittavat, että kantavalle emolle annettu, foolihappoa ja B12-vitamiinia sisältävä ravintolisä voi vaikuttaa yksilön väriin. Ruskea hiiri altistui jo muutaman solun kokoisena metyyliryhmille, jotka kiinnittyvät DNA:han ja säätelevät tärkeitä geenejä. Sitä kutsutaan metylaatioksi. Lopputuloksena on tavallinen, terve ruskea hiiri. Oranssiturkkisen hiiren emolle ei syötetty ravintolisiä ja geenit pysyivät muuttumattomina; se on isompi ja lihavampi sekä paljon alttiimpi syövälle ja diabetekselle. Geneettisesti samanlaisia hiiriä siis syötettiin samoin syntymästä asti, ainoa ero on siinä, mitä niiden emot söivät kantavina.

17 vuotta sitten Quebeciin iski jäämysky ja jätti jälkeensä valtavan tuhon. Myrskyn vangeiksi jäi satoja odottavia äitejä, jotka olivat äärimmäisen stressaantuneita. On mietitty, onko raskaudenaikaisella stressillä pysyvää vaikutusta syntymättömään lapseen. Tästä on vähän ihmisillä tehtyjä kokeita. Ei olisi eettistä tuottaa stressiä raskaana olevalle naiselle, jotta voitaisiin nähdä, kuinka se vaikuttaa lapsiin.

Jäämyrsky antoi Suzanne Kingille harvinaisen tilaisuuden tutkia sitä. Hän järkeili, että mitä kauemmin sähköt olivat poikki, sitä kovempi stressi tutkimuksen 176 odottavalla äidillä oli. Sähköt olivat poikki jopa kolme viikkoa. Siirtyisivätkö stressin vaikutukset syntymättömille lapsille? Kun King tarkasteli saamiaan tuloksia, hän järkyttyi. DNA-testit osoittivat, että tärkeitä geenejä oli aktivoitunut ja sammunut. Mitä kauemmin odottavat äidit olivat ilman sähköä, sitä suurempi vaikutus sillä oli syntymättömiin lapsiin ja heidän myöhempään elämäänsä.

Mitä useamman päivän äiti oli ilman sähköä, sitä matalampi älykkyysosamäärä ja kielenkehityksen taso lapsella oli. Nämä lapset jopa leikkivät eri tavalla. Voi olla allergioita. Todennäköinen selitys on, että jäämyrskyn aikainen stressi vapautti kortisolia äitien verenkiertoon. Kyseinen hormoni säätelee elimistön stressireaktioita. Se pääsee istukan kautta vauvan verenkiertoon ja vaikuttaa vauvan kasvuun. Kingin tutkimus osoitti ensimmäistä kertaa, että st6ressaava elinympäristö vaikuttaa geeneihimme ennen syntymäämme.

37 viikkoa ja kaikki elintärkeät elimet ovat valmiina ja toimintakunnossa, yhtä lukuunottamatta. Koko kohdussa viettämämme ajan keuhkot ovat käyttämättöminä ja täynnä nestettä. Harjoittelemme silti hengittämistä ensimmäistä hengenvetoamme varten. Syntymään on enää muutamia viikkoja, kun hulvahdus kasvuhormonia saa aikaan muutoksen, joka on välttämätön syntymänjälkeisen elämän kannalta. Tuhannet pienet rakkulat kukkivat. Ne ovat alveoleja. Jos ne eivät muodostu kunnolla, hapensaanti ei riitä elämiseen.

Yhdeksän kuukauden jälkeen meissä on enemmän soluja kuin galaksissa on tähtiä. Ennen syntymää keuhkomme täytyy muuttua käyttämättömistä nestesäkeistä ilman täyttämäksi elimeksi. Kun vedämme ensimmäisen kerran henkeä, keuhkot aloittavat elämänmittaisen työnsä hapen antajina.

Johtopäätökset

Ensimmäiset yhdeksän kuukautta. Niin itsestäänselvää, mutta kuitenkin niin unohdettua ja jopa kiellettyä aikaa nykyisessä idealismin kyllästämässä yhteiskunnassamme. Media paasaa täydellä volyymillä, kuinka synnymme sukupuolettomina tyhjinä tauluina, joihin kulttuuri ja kasvatus pumppaavat kaiken sisällön ja kuinka se sisältö on tähän saakka ollut väärää. Mikään ei voisi olla valheellisempaa tiedonvälitystä – silti tällainen ajattelu valtaa jo ministeriöitäkin.

Mikä nykyisessä ajassa on pielessä? Meillä kehutaan koululaitosta, mutta nykymeno todistaa, ettei ainakaan biologian tunnilla tunnu kukaan olleen läsnä. Eihän tuossa BBC:n sarjassa ollut mitään varsinaista uutta. Meidän kaikkien pitäsi hallita edes alkeet näin tärkestä osasta ihmiseloa. Netistä toki löytyy paljon yksityiskohtaisempaakin informaatiota, mutta näille sivuille someraivojen keskeltä eksyy…

Emme todellakaan ole sukupuolettomia emmekä edes tyhjiä tauluja ulos maailmaan putkahtaessamme. Meillä on satojen miljoonien vuosien evoluutiohistoria mukanamme. Olemme eläimiä. Olemme laumaeläimiä. Kultuuri on vain ohut pölykerros hartioillamme.

Toivoa sopii, että koulujen biologian tunneilla olisi katseltu tämän ohjelman kaikki jaksot. Jos opetushallitus olisi ajan tasalla, se tekisi sopimuksen ohjelman oikeuksien saamisesta kouluille. Se pitäisi esittää ainakin kaikille yhdeksännen luokan oppilaille. Se auttaisi ymmärtämään erilaisuutta, päin vastoin kuin viimekeväinen opetus-ja kultuuriministeriön rahoittama tempaus, jolla haluttiin tehdä kaikista samanlaisia. Samaa myyräntyötä jatketaan nyt varhaiskasvatuksen pakkomyynnillä perheille.

Hämmästyttävintä on se, kuinka leväperäisesti yhteiskunta kaikista puheista huolimatta lapsiin suhtautuu – ja vielä erikoisempaa on, että sikiökauden sivuuttamiseen syyllistyy erityisesti naisasialiike. Sama suhtauminen jatkuu syntymän jälkeen, kun imetyksen merkitys sekä äitiyden erityisosaaminen mitätöidään ja vauvat halutaan sulkea laitoksiin äidin ”uran” vuoksi. Ei tässä ole mitään merkkiä lajityypillisen käyttäytymisemme kunnioittamisesta.

Muiden lajien mahdollisuutta toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään vaaditaan kovaan ääneen, mutta ihmisen kohdalla mennään päinvastaiseen suuntaan. Animalistit ovat kyllä huolissaan kärpästen tappamisesta ja hyönteisten syömisestä, mutta eivät edes aborteista. Ehkä he eivät tiedä, että ihminenkin on eläin…

Paljastavaa on, että juuri naiset pantiin nuuhkimaan t-paitoja. Se tehtiin siksi, että seksuaalinen(kin) val(in)ta on naisten hallussa. HLA vastaa myös siitä, että sukusiittoisuus on luonnossa harvinaista. Ei sitä lailla edes tarvitsisi säädellä. Itse asiassa tässä on yksi syy, miksi maahanmuutto on positiivinen asia. Kaukaisten geenien sekoittuminen tuottaa usein elinvoimaisia ja lahjakkaita yksilöitä.

Sikiöajan vaikutus loppuelämään on luvattoman heikosti tunnettu aihealue. Ikään kuin luulemme, että ihminen syntyy vasta synnytyslaitoksella. Ohjelman tutkimukset äidin raskausaikana nauttiman ravinnon ja äidin kokeman stressin vaikutuksista tulevan ihmisyksilön koko tulevaan elämään paljastavat dramaattisia seikkoja. Paljon on vielä sellaista, mitä emme tiedä. Aikaisemmin on saatu viitteitä myös siitä, että sodanaikainen raskausstressi lisää homoseksuaaleina syntyvien lasten määrää.

Varsinkin stressin kanssa kannattaisi olla varpaillaan. Ei oikeastaan ole mikään ihme, että syntyvyys laskee länsimaissa kuin lehmän häntä. ”Tasa-arvo” on lisännyt naisten stressiä niin työssä kuin vapaa-ajalla. Lasten ja nuorten mielenterveysongelmat kasvavat vauhdilla ja Suomessakin 3000 nuorta jää työkyvyttömyyseläkkeelle joka vuosi. Samaan aikaan yhä useampi pieni vauva pistetään laitoshoitoon ”tasa-arvon” nimissä. Kukaan ei halua pohtia syy-seuraussuhdetta.

Oletko koskaan kuullut feministin eli naistutkijan eli ”sukupuolentutkijan” puhuvan hormoneista? Et ole, et ainakaan mitään järkevää. Silti näitä ”tutkijoita” siedetään yliopistoissa eli paikoissa, joiden kuvitellaan harjoittavan vakavasti otettavaa tiedettä. Moni asia voi kohdussa mennä pieleen, myös sukupuolen kehitys. Ei sukupuolesta sen suurempaa ongelmaa kannata tehdä, eivät sitä tee ihmiset Barahonassakaan.

Paljon nykyisestä mediahysteriasta kaatuu toimittajien niskaan. Miksi toimittajat niin harvoin reagoivat tieteellisiin faktoihin? Onko se ammattitaidon puutetta, laiskuutta vai virheellistä kuvitelmaa siitä, että kansa haluaa klikata jonkun hörhön twitter- tai fecebookpäivityksestä tehtyä ”uutista”? Silti Tiede -lehdellä on neljänneksi eniten lukijoita Kuukausiliitteen, Hesarin ja Aku Ankan jälkeen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s