TIEDEMIES ILKKA HANSKI 1953-2016

Kävin yliopiston kirjaston dyykkauspäivässä. Ainahan sieltä jotain mukaan tarttuu, kun saa ilmaisista kirjoista valita. Silmiinpistävän paljon tarjolla oli feminististä kirjallisuutta. Seikka herätti kahtalaista tunnetta. Surullisuutta sen vuoksi, että yliopiston kirjasto on käyttää sievoisia summia veronmaksajien rahaa astrologiaan verrattavan humpuukin hankintaan. Iloisuutta sen vuoksi, että kyseinet kirjat olivat kiinnostaneet niin harvaa paikalla käynyttä. Suurin osa niteistä päätyy siis sinne, mihin kuuluvatkin, eli roviolla poltettaviksi. ”Pelastin” muutaman pahimman luokan propagandateoksen jälkipolvien ihmeteltäväksi; näin alkeellisella tasolla ihmiskunta porskutti vielä kolmannen vuosituhannen alussa. Ei siis tietokaan sellaisesta löydöstä, jonka tein muutama vuosi sitten vastaavassa kierrätystapahtumassa: Ilkka Hanskin Metapopulation Ecology, Oxford University Press 1999, 314 … Jatka artikkeliin TIEDEMIES ILKKA HANSKI 1953-2016

KESÄN SALDO – tasa-arvon epätasa-arvoinen maailma

Vittu mikä proggis! Ohimennen vilkaisen, Posse vie koko käden. Kuuden äijän leikkii, tää on testogeelii. Kohta tää kielletään kait, ei täyty Suomen tasa-arvolait. Mitä jäi viime kesästä mieleen? Erikoiset sääolot varmaan useimmille. Kesäisen toukokuun jälkeen talvinen kesäkuu ja sitä seurannut ennätyshelteitä hiponut heinäkuu sekä esterinperseinen elokuu. Siinä sitä oli muun muassa perhosentoukilla ja kanalintuemoilla kestämistä. Maanviljelijöidenkään työ ei sujunut suunnitelmien mukaan, mutta milloinpa se niin tekisi. Nuorena olisin nauttinut helteiden jatkumisesta täysin rinnoin. Enää ylenmääräinen lämpö ei samalla tavalla ilahduta, se jopa läkähdyttää. Toisten ilo voikin olla toisten kuolema. Viimekesäistä vaatimattomampi helleaalto vuonna 2010 aiheutti Suomessa 300 ennenaikaista kuolemaa. Vanhukset … Jatka artikkeliin KESÄN SALDO – tasa-arvon epätasa-arvoinen maailma

EUROvaalit 2014

Äänestin aikoinani Euroopan unioniin liittymisen puolesta. Olisin äänestänyt myös euron puolesta, jos sitä olisi kysytty. Sittemmin olen huomannut, että olin väärässä. Kaipasin oikeastaan vain muutosta. Se ei näköjään ole paras mahdollinen peruste päätöksille. EU ei ole lainkaan sellainen, millaiseksi olin sen kuvitellut. Hyvää on ollut liikkumisen helpottuminen ja suomalaisia päätöksentekijöitä tiukempi ympäristöpolitiikka. Siitä huolimatta haluan nyt eroon tästä väärään suuntaan vääntyneestä megavirheestä, jota Euroopan unioniksi kutsutaan. Ei edes tuossa unionin ympäristöpolitiikassa ole mitään logiikkaa. Yksi esimerkki: EU on sallinut deklofenaakin käytön Italiassa ja Espanjassa karjaeläinten ähkyn hoitoon. Aine tunnetaan Intiasta, Nepalista ja Pakistanista, jossa se tappoi kymmenessä vuodessa 99 prosenttia … Jatka artikkeliin EUROvaalit 2014

NAISEN (?) LOGIIKKA

Vaarallinen otsikko. Naaraat ovat evoluution erityisessä suojeluksessa ja siksi naaraiden julkinen arvioiminen sen paremmin positiiviseen kuin negatiiviseen sävyyn (huumorilla tai ei) on aina riskibisnes. Sen sai kokea myös Spede eli Pertti Pasanen tehtyään aikoinaan Naisen logiikka -nimisen elokuvan. Tämä evolutiivinen herkkyys on tarjonnut feministeille mahtavan voiman, jota he eivät oikeasti edes ansaitsisi, koska eivät ole aivorakenteeltaan oikeita naaraita. Tämän vuoksi urosapinoiden mahdollisuus elää lajityypilliseen tapaansa on käymässä yhä mahdottomammaksi: viimeisin uutinen kertoo, että Irlannin The Sun on feministipainostuksen vuoksi lopettanut kolmossivun tissikuvien julkaisemisen. Miksi feministit vihaavat paljaita tissejä? Siksi, että ne muistuttavat joka kerta naaraiden seksuaalisesta ylivallasta uroksiin nähden. Se … Jatka artikkeliin NAISEN (?) LOGIIKKA

SAMMAKOIDEN KOIJÄRVI

Et ehkä tiedä, mikä on Koijärvi. En tiennyt minäkään, että Suomessa on ollut senniminen kunta vuoteen 1969 saakka, jolloin se koki kataiset eli se jaettiin kahtia ja palaset liitettiin osiksi Forssaa sekä Urjalaa. Forssan puolelle jäi se kuuluisampi Koijärvi. Siis järvi, josta runsaat 30 vuotta sitten käytiin pienimuotoinen sota. Toisella puolella taistelivat maanviljelijät, jotka halusivat kuivattaa kohtalaisen lintukosteikon maineessa olleen järven pelloksi. Vastapuolella sätkyttelivät cityvihreät, jotka leiriytyivät järven luusuaan ja patosivat laskuojan. Oikeasti silloin ei edes tunnettu cityvihreä -sanaa. Vihreä liike vasta sai alkunsa Koijärvellä, kun sinne kokoontui ympäristöstä huolissaan olevia apinoita ympäri Suomea. Syntyi Koijärvi -liike. Yli sata luonnonsuojelijaa … Jatka artikkeliin SAMMAKOIDEN KOIJÄRVI

PARANOIDIAPINAN MIETTEITÄ

Låt mig precisera tankegången: den antiheterosexistiska, antirasistiska och antikapitalistiska politiken är vår tids vänsterpolitik. – Tiina Rosenberg Oikeasti tämä kirjoitus on vastaus erään S. Pitkäsen kommenttiin, mutta pistänpä sen nyt tähän paraatipaikalle, kun juttu venähti hieman ylipitkäksi. S. Pitkäsen mielestä simpanssifilosofi on vellipuuron herttainen nautiskelija sekä paranoidi muutosten vastustaja. Jokaisella on tietysti oikeus olla asioista mitä mieltä tahansa, mutta kaiken muutoksen vastustajaa minusta on aivan turha yrittää tehdä. Sen tietää jokainen, joka on näitä kirjoituksiani jaksanut lueskella. Vain yksi esimerkki. Vaadin paitsi sukupuolineutraalia, myös lukumääräneutraalia avioliittolakia. Samalla avioliitosta tulisi tehdä viiden vuoden määräaikainen sopimus, jonka osalliset voivat toki halutessaan uusia. … Jatka artikkeliin PARANOIDIAPINAN MIETTEITÄ

KIRJAHULLUUS

Kaikkien kääntämieni kirjojen tarkoitus on tökkiä vakiintunutta ajattelua. Jos pysähdymme, kehityskin päättyy ja meille syntyy tänne ihan ikioma Neuvostoliitto. Sitä vastaan pitää taistella. – Kimmo Pietiläinen Tuli käytyä kirjamessuilla. Tällaiselle kirjahullulle apinalle kirjamessut ovat yhdistetty taivas ja helvetti. Taivas tietysti siksi, että sieltä löytyy kirjoja joka lähtöön, uusia ja vanhoja, kauniita ja vielä kauniimpia. Jo kirjojen keskellä oleilu sinänsä tuottaa nautintoa ja antikvaarisella osastolla bonuksena tulee ihana historian tuoksu. Koskaan ei tiedä, millaisia elämyksiä eteen sattuu ilmaantumaan. Helvettipuoli liittyy rahaan ja aikaan eli niiden puutteeseen. Jo kirjakaupassa käyminen on pieni kiirastuli ja messut ovat sen monikerta. Tällaisissa tilaisuuksissa todellisuus konkretisoituu; … Jatka artikkeliin KIRJAHULLUUS