PAKKO KOKEA: Säynätsalon kunnantalo

En ole arkkitehtuurin harrastaja enkä edes Aalto -fani, mutta Alvar Aallon töiden ohitse ei voi kulkea tunteettomana. Hän tavoitti taiteessaan inhimillisyyden alkuaikojen tunnelmia, jotain ihmislajin luontosuhteesta. Vuonna 1952 käyttöön vihitty Säynätsalon kunnantalo on jo pitkään kuulunut listalle ’tulevaisuuden tutustumiskohteet’. Joskus sen tulevaisuudenkin pitää koittaa ja kunnantalon kohdalla se tarkoitti kesää 2016. Lisähoukuttimena toimi taloon sijoittunut kesäkahvila, joka toimii arvomiljöössä syyskuun kolmanteen päivään saakka. Rakennus on jo kaukaa arvattavissa Aaallon suunnittelemaksi taideteokseksi. Ikkunoiden, portaiden ja punatiiliseinien yhdistelmä miellyttää silmää alusta saakka. Rappusten kapuamisen jälkeen eteen avautuu vehreä sisäpiha suihkulähteineen. Sisätilat ovat taattua Aaltoa pienine yksityiskohtineen ja näyttävine ikkunoineen. Huonekalutkin on Alvarin … Jatka artikkeliin PAKKO KOKEA: Säynätsalon kunnantalo

HILJAINEN VALLANKUMOUS

Eräruokakirjailija Raija Hentman opasti eilisiltaisessa Luonto-Suomen retkeilyillassa, ettei pidä antaa periksi autiotupia terrorisoiville härskeille häiriköille, jotka pilaavat retkeilyn nautinnon. Heille pitäisi jämäkästi sanoa, ettei moista vallankäyttöä hyväksytä. Helpommin sanottu kuin tehty. Normiapinoiden ongelma on, etteivät he halua haastaa riitaa tai olla epäkohteliaita – ja tuollainen neuvohan saisi häiriköt riehumaan vain entistä enemmän. Sama ongelma leimaa yhteiskuntaamme ylipäätään. Röyhkeydellä menestytään, kiltit apinat nuolevat haavojaan omissa oloissaan. Erityisen räikeästi ilmiö näkyy feministien toiminnassa, missä härskiys on vertaansa vailla. Ja yhtä ilmeistä on järkevien apinoiden haluttomuus altistaa itsensä rienaukselle, jonka kritiikistä palkinnoksi saisi. Kurkkua myöten suossa Eiliset keskipäivän uutiset Radio Suomessa toimitti Vilma … Jatka artikkeliin HILJAINEN VALLANKUMOUS

”TASA-ARVOUUTISIA”

Markku Lehtimäen toimittamat normaalit keskipäivän uutiset Radio Suomessa tänään keskiviikkona. Tämä on sitä aikaa, jolloin kansakunnan aikaa ja voimavaroja tuhlataan epäuutisiin. Meillä ollaan niin hirveän huolissaan kansakunnan tuottavuudesta. Ei mikään ihme, että maa makaa rähmällään, kun kunnon töiden sijasta aika menee epäolennaisuuksien taivasteluun. Tärkeintä maailmassa Maailman tärkein tapahtuma Markun mielestä on Suomen Tukholman suurlähettiläs Jarmo Viinasen väitetty käyttäytyminen. Ei kai tuossa nyt mitään ihmeellistä tai uutta ole; yhä useampi johtajauros joutuu naarasalaisensa syyttämäksi. Kuka sitten lopulta on syyllinen ja kuka ei, jää usein hämärän peittoon, koska kyse on sukupuolten erilaisesta tavasta kokea maailma ja seksuaalisuus. Urokset ovat aina naaraita huonommassa … Jatka artikkeliin ”TASA-ARVOUUTISIA”

MITÄ AJATTELIN TÄNÄÄN -2-

Suosikkinaaraani katseli uusintana esitettyä ohjelmaa, jossa feministi Maria Veitola oli yökylässä kansanedustajasahuri Teuvo Hakkaraisen luona. Yllättäen Maria ei joutunutkaan raiskatuksi! Oli varmaan toivonut meheviä otsikoita, mutta Teuvo osoittautui tavallisen sympaattiseksi kaveriksi, jolla kaiken lisäksi oli vetävännäköinen tyttöystävä. Maria yritti kalastella sitkeästi Teuvon mustia puolia. Melkoisten maalaisia koskevien ennakkoasenteiden kanssa tämä sivistyneistökuplan edustaja olikin matkaan lähtenyt – eikä suostunut niistä luopumaan, vaikka kohteliaasti sanoi ymmärtävänsä Teuvon mielipiteitä. Näin sivistynyt heimo on opetettu puhumaan. Samalla kuitenkin paljastui, millaisessa maailmassa helsinkiläinen suvaitsevaisto oikeasti elää, näyttelijä Krista Kosonen ei todellakaan ole poikkeus. Veitola yllättyi, kuinka kansainvälistä Teuvon lapsuus on oikeasti ollut ja miksi Teuvo … Jatka artikkeliin MITÄ AJATTELIN TÄNÄÄN -2-