LEIJONAA MÄ METSÄSTÄN

Täytyy tunnustaa, olen metsästänyt leijonia jo 1970 -luvulla Tansaniassa ja Keniassa sekä viimeksi kymmenen vuotta sitten Namibiassa. Kotiintuomisina on ollut enemmän tai vähemmän hienoja metsästysmuistoja eli ”trofeita”. Mun trofeet ovat olleet valokuvia, ihan aineellisessa muodossakin vielä, dioina ja negoina. Monta muutakin villieläinlajia olen saanut kokoelmaani. Olen ollut huolissani Afrikan luonnon säilymisestä 1960 -luvulta saakka. Herättäjänä toimi Alan Mooreheadin puhutteleva kirja Ei sijaa arkissa, jonka Arvi A. Karisto Oy julkaisi vuonna 1961. Olen tukenut Afrikan vllieläinten suojelua ja luulen tietäväni jotain maanosan luonnon tilasta. Ehkä jopa yhtä paljon kuin ne miljoonat twiittarit, naamakirjailijat ja muut härpäkkeet, jotka ovat olleet joukolla lynkkaamassa … Jatka artikkeliin LEIJONAA MÄ METSÄSTÄN

YLEmäistä

Ulkonäöstä ei ole kenellekään haittaa, päinvastoin. Vain kateellinen tai sovinisti väittää muuta. Lenita Airisto Kotivinkissä 15/2013. On vuosi siitä, kun poliitikkojen kyhäämä Yle -vero näki säädöskokoelmassa päivänvalon. Nyt kokoomuspoliitikot ovat jo ehtineet pääministeri Jyrki Kataisen johdolla kritisoida omaa päätöstään. Jyrkipoika on huolissaan siitä, ettei Yle osallistu säästötalkoisiin, vaan nauttii täysin rinnoin rahoitusautomaattinsa ihanuudesta. Kuten yleensä, poliitikko ei koskaan kerro julki oikeita vaikuttimiaan. Kataisen populistisen lausuman takana ei ole huoli yleläisten tuhlailusta, vaan huoli yrityselämän rahoista. Kun lehtitalojen levikit laskevat ja mainoseurot vähenevät sähköisessä mediassa, julkisen palvelun laitostakin pitäisi tasapuolisuuden nimissä kurmuuttaa. Kokoomus kun ei välitä muusta kuin eliitille kertyvästä varallisuudesta. … Jatka artikkeliin YLEmäistä

IHMISEN KUVA

Presidentti Tarja Halosen mukaan Liberian presidentti Ellen Johnson Sirleaf on niin hyvä feministi, että olisi ansainnut Nobelin rauhanpalkinnon yksinkin: ”joku Dalailama tai muu äijä saa sen aina yksin”! Sitä en ole kuitenkaan Halosen kuullut koskaan kehuneen, että Sirleaf kannattaa homouden kriminalisoimista. Globalisaatio on yksi esimerkki harhasta, jota me parhaillaan elossa olevat apinat mieluusti viljelemme. Siis että olisimme keksineet jonkin ilmiön (kuten tässä tapauksessa globalisaation) ja että juuri me eläisimme ainutlaatuista ja poikkeuksellista aikaa. Eihän se niin mene. Emme ole keksineet mitään uutta, jos luonnontieteiden tuloksia ei lasketa. Kaiken muun ovat aikaisemmat sukupolvet jo keksineet. Erityisesti globalisaatio on yhtä vanha ilmiö … Jatka artikkeliin IHMISEN KUVA

MARINA CANO

Finlandia -talolla kajahtaa jälleen tulevana lauantaina, kun Suomen Luonnonvalokuvaajien järjestämä Pohjoismaiden suurin luontokuvatapahtuma Vuoden Luontokuva 2012 pyrähtää siivilleen. Jännitettävää riittää vaikkapa siinä, kunnioittaako nykyinen presidentti tilaisuutta läsnäolollaan ihkunaaraansa kanssa. Olisihan se jo Halosen aloittama perinne. Joka tapauksessa paikan päällä saa nauttia suomalaiskuvaajien tuotannon lisäksi espanjalaisen José B. Ruizin hämmästyttävistä (yö)kuvista. Tilaisuudessa paljastetaan, kenen kuva yltää Vuoden Luontokuva 2012 -palkintoon saakka. Maineen lisäksi tarjolla on 5000 euroa. Sinäkin voit vielä hetken aikaa vaikuttaa siihen, kenelle tämä kunnia lankeaa. Sarjavoittajat ovat nimittäin jo tiedossa ja niiden paremmuuden ratkaisee yleisö. Tasa-arvoa ei taaskaan ole noudatettu, sillä kaikki finalistikuvat ovat urosten aikaansannosta. Käy silti … Jatka artikkeliin MARINA CANO

ILKKA KOIVISTO JA YKSINÄINEN GEORGE

Luonnontuntemus ja luonnonsuojelu ovat mielestäni tällä hetkellä tärkein osa kulttuuria, joskaan sitä ei sellaiseksi tunnusteta. Ihmisten kulttuuriset aikaansaannokset ovat kakkosluokkaa. – Ilkka Koivisto 2011 Kirjahyllyni yksi helmistä on Ilkka ja Sesse Koiviston signeeraama kirja Puusta pudonnut. Siinä tämä kaiken kansan tuntema biologipariskunta kertoo, millainen eläin ihminen oikein onkaan. Eevoluution valossa he tarkastelevat lajiamme ja päätyvät toteamaan, että väärät asenteet ja tietämättömyys biologisista tosiasioista ovat pääasiallinen syy ihmissuhteiden ja yhteiskunnan vakaviin häiriötiloihin. Muut eläimet yleensä käyttäytyvät mielekkäästi, viisaammin kuin ylivoimaisesta älystään ylpeilevä ihminen. Olisikohan niin, että apinaesi-isämme puusta pudotessaan on pahan kerran täräyttänyt päänsä? Juhanusviikonlopun päätteeksi Suomen valtasi suru-uutinen. Se kertoi … Jatka artikkeliin ILKKA KOIVISTO JA YKSINÄINEN GEORGE

PEEKABOO – AFRIKKAA LÄHELLÄSI

Afrikkafanitukseni sai alkunsa poikasena luetuista Tarzan -kirjoista. Joskus kirjoitettu sanakin voi siis vaikuttaa, jopa elämää mullistavasti. Varmaan muillakin apinoilla on vastaavia kokemuksia – voisi kuvitella, että vaikkapa Raamattu tai Koraani ovat ohjailleet monien maallista taivallusta. Afrikan, siis sen Saharan eteläpuolisen, maaperälle astuminen on ainakin minulle ollut aina vaikuttava kokemus, koska jollakin ydinjatkostasolla siinä tuntee saapuvansa kotiin. Ehkä meillä on geeneissä vielä muistijälki lajin syntymäpaikasta, samanlainen kuin muuttolinnuilla, jotka osaavat takaisin syntymäluodolleen tai kolopuulleen. Olen kuullut muidenkin kertovan samanlaisista tuntemuksistaan. Olemme häviäjien sukua Kun tulemme Kampalan lentokentälle, saavumme siihen paratiisiin, josta vahvemmat apinaserkkumme meidät miljoonia vuosia sitten karkottivat, pois sademetsän turvasta … Jatka artikkeliin PEEKABOO – AFRIKKAA LÄHELLÄSI