MITÄ AJATTELIN TÄNÄÄN -2-

Suosikkinaaraani katseli uusintana esitettyä ohjelmaa, jossa feministi Maria Veitola oli yökylässä kansanedustajasahuri Teuvo Hakkaraisen luona. Yllättäen Maria ei joutunutkaan raiskatuksi! Oli varmaan toivonut meheviä otsikoita, mutta Teuvo osoittautui tavallisen sympaattiseksi kaveriksi, jolla kaiken lisäksi oli vetävännäköinen tyttöystävä. Maria yritti kalastella sitkeästi Teuvon mustia puolia. Melkoisten maalaisia koskevien ennakkoasenteiden kanssa tämä sivistyneistökuplan edustaja olikin matkaan lähtenyt – eikä suostunut niistä luopumaan, vaikka kohteliaasti sanoi ymmärtävänsä Teuvon mielipiteitä. Näin sivistynyt heimo on opetettu puhumaan. Samalla kuitenkin paljastui, millaisessa maailmassa helsinkiläinen suvaitsevaisto oikeasti elää, näyttelijä Krista Kosonen ei todellakaan ole poikkeus. Veitola yllättyi, kuinka kansainvälistä Teuvon lapsuus on oikeasti ollut ja miksi Teuvo … Jatka artikkeliin MITÄ AJATTELIN TÄNÄÄN -2-

SUKUPUOLI-INDEKSI

Naarasjohtajien absoluuttinen paremmuus -sarjassa loistaa tällä kertaa seksisymboli ja ylioppilas Maria Guzenina-Richardson, jota myös peruspalveluministeriksi kutsutaan. Hän ilmoitti naistenvälisen tuumaustauon päätteeksi, että Valviran ylijohtaja Marja-Liisa Partanen saa jäädä vapaalle, koska työt muuttuivat hänelle liian vaativiksi. Ministeriön kansliapäällikkö Kari Välimäki joutui perumaan asiattoman päätöksen – ja Partanen lähti sitten sairauslomalle! Edellisessä jutussa opimme, että kohtuavaruus tuottaa perusmiesten ja perusnaisten lisäksi erikoisen kokoelman ääri- ja sekasikiöitä, joiden aivot toimivat loppuikänsä toisistaan kovastikin poikeavalla tavalla. Kaikkia niitä kuitenkin tungetaan samaan, melko ahtaaseen psykososiaaliseen muottiin. Toisaalta tiedämme, että aivot ovat elin, joka tekee itse kustakin sen, mitä olemme ja määrää sen, mitä ikinä teemmekään. … Jatka artikkeliin SUKUPUOLI-INDEKSI

OLLI HAUKIO

En viitsi enää ihmetellä, mikä mediaa vaivaa. Presidentti Mauno Koivistohan sen on jo kerran sanonut. Sopuleja kaikki tyynni. Vaikka biologinen kytkentä ehkä on vähän niin ja näin, sopuli on myös psykologiaa. Jostakin syystä kaikki apinat ymmärtävät, että sillä termillä tarkoitetaan toisiaan sokeasti seuraavia aivottomia olioita. Siihen kun kytketään ahneus, niin noitakeitos on valmis. Vai pitäisikö vain olla armollinen ja puhua perheensä eteen leipää tienaavista apinapoloista? Ihan sama. Joka tapauksessa media haluaa pakottaa kaikki ihmiset samaan muottiin. En ole mikään historioitsija (onneksi), joten en mene takuuseen, onko aina ollut näin, mutta ainakin nykyisen psykososiaalisen femimedian oletus on, että kaikkien ihmisten pitäisi … Jatka artikkeliin OLLI HAUKIO