KARHU! Karhu! KARHU! Vaara! VAARA!!!

Olisiko vuoden päivät, kun YLE:n radiokanavilla pyörineessä mainoksessa luvattiin, ettei enää, ettei siis enää koskaan kuopiolaisten tarvitse kuunnella vaaratiedotteita Vaasassa nähdystä karhusta. Otin tämän vakuuttelun jopa todesta. Olihan minulle vanhempi ja viisaampi väki jo pienenä pentuna opettanut, ettei koskaan saa huutaa apua, jos ei ole todellinen hätä kyseessä. Tuo on yksi niistä parhaista neuvoista, joita lapsuudesta muistan. Toinen, vähän samaan aihepiiriin kuuluva ohje kuuluu, että kun sä kuulet kuovin äänen, älä mene järven jäälle. Vielä kolmaskin muistuu mieleen: parempi virsta väärää kuin vaaksa vaaraa. Vanha kansa oli viisasta, koska historia oli opettanut. Vaaran inflaatio Mikä vaivaa meidän kaikkien omaa Yleisradiota? … Jatka artikkeliin KARHU! Karhu! KARHU! Vaara! VAARA!!!

TIISTAIN UUTISIA

Olen ennenkin ihmetellyt, kuinka tiistaipäivät tuuppivat eetteriin keskimääräistä enemmän tärkeän oloisia uutisia. Eihän tällaiseen oikein voi mitään loogista selitystä löytää. Entisaikojen luomuyhteiskunnassa olisi voinut ehkä ajatella, että viikonloppujen jälkeen uutiset saatiin julki vasta tiistaina. Nykyisessä hötkyilykulttuurissa uutinen on netissä melkein ennen kuin mitään on ehtinyt tapahtuakaan. Ehkä selitys tähän tiistaisyndroomaan löytyykin yksinomaan omien korvien välisestä hukkatilasta? No joka tapauksessa viime tiistaina eli 5.10. oli taas tarjolla jos jonkinlaista mediaärsytystä. Uutinen on aina valinta. Toimittajat valitsevat meille maailman. Se ei missään tapauksessa ole objektiivinen kuva todellisuudesta. Toimittajat poimivat omien tai työnantajiensa päähänpinttymien eli ismien mukaiset välähdykset maailman menosta ja jopa valitsevat … Jatka artikkeliin TIISTAIN UUTISIA

IHMETTÄ KERRAKSEEN

Enpä muista, että olisin ennen nähnyt puimuria vijapellolla heinäkuussa, mutta sekin ihme on nyt sitten koettu. Elokuussahan sen elonkorjuun pitäisi tapahtua, ainakin perinteisten mielikuvien mukaan. Kaipa viljanpuinnin aloituksellellekin jokin nimipäivä on keksitty Hermannilta heinään -ohjeen tapaan? Heinäkuussa siis nosteltiin heinät seipäille, elokuussa ahkeroitiin riihessä ja syyskuussa perunapellolla. Pitäisikö noita kuukausien nimiä jo vaihtaa modernimpiin, kun missään ei enää näy sen enempää seipäitä kuin riihiäkään? Eipä noita näe enää paljon lehmiäkään laitumilla. Enemmän Suomessa näyttäisi tienvarsilaskennan perusteella elävän hevosia kuin nautoja. Arvelen, ettei lehmiltä kukaan ole mitään kysynyt, kun niitä näytetään pidettävän navetoissa läpi vuoden. On tämä mennyt aika kauaksi ajoista, … Jatka artikkeliin IHMETTÄ KERRAKSEEN

SIRITTÄVIÄ AJATUKSIA

Sirittäjä on saapunut apinametsään. Niin myös haarapääsky, kirjosieppo ja punavarpunen. Sirittäjä on ainakin omalla reviirilläni runsastunut huomattavasti 40 vuoden takaisiin aikoihin verrattuna. Haarapääskylle on käynyt päinvastoin. Kummanko laulua mieluummin kuuntelisit? Tänään oli vihdoin säiden puolesta sellainen kevätaamu kuin pitääkin. En saanut enää aamuviiden jälkeen unta, joten lähdin suosikkinaaraani kyydillä arvauskeskukseen verikokeisiin. Muuten olisin mennyt sinne vasta lähempänä puoltapäivää. Saihan siinä palkkioksi lintujen laulut, mutta muuten ajankohta oli huono valinta. Hieman pelkäsinkin, että aamuvarhaisella sinne kaikki muutkin änkeävät ja niinpä vuoroaan sai odottaa melkein kolme varttia. Kun olisi mennyt kolme tuntia myöhemmin, olisi selvinnyt kymmenellä minuutilla tai olisi päässyt suoraan sisään … Jatka artikkeliin SIRITTÄVIÄ AJATUKSIA

HOTELLI KARHU, Sodankylä

Muutaman päivän ikäinen uutinen kertoo, että suomalaiset ovat Euroopan piheintä kansaa ainakin mikäli sitä mitataan hotelliöistä maksetulla hinnalla [1]. Ulkomailla suomalaiset käyttävät hotelliyöhön keskimäärin 113 euroa ja kotimaassa 108 euroa. Tähän verrattuna Sodankylän Karhu -hotellin 100 euron veloitus kahden hengen huoneesta tuntuu kohtuulliselta. Apina sattui saamaan vielä liikemieshuoneen ilman ylimääräisiä maksuja. Tosin netissä on hieman ihmeelliset huone-esittelyt, kun ne eivät tunne tätä liikemieshuonetta lainkaan. Karhu on perustason hotelli, jossa palvelu oli ystävällistä ja ruoka hyvää, moottorinlämmitys ilmainen, seinillä taidetta ja alakerrassa saunaosasto. Keittiö osasi tehdä maukasta ruokaa sellaisilla normaaleilla ravintolahinnoilla, nieriä ja poronkäristys 17-18 euron luokkaa. Ruoka valmistui varsin nopsaan, … Jatka artikkeliin HOTELLI KARHU, Sodankylä

NAISTEN PELOT JA HARRI OLLI

Kun viimeksi päästiin puhumaan testosteronista, niin enpä malta olla kommentoimatta erästä viime päivien uutista, joka varmaan on kaikille apinoille tuttu [1]. Sen mukaan nuoret (15-21 -vuotiaat) naiset ovat samanikäisiä miehiä huolestuneempia. Ja pelkäävät enemmän. Tällä kertaa huolen aiheena on työelämä. 72 prosenttia naisista on huolestunut taloustilanteesta, 46 prosenttia pelkää työelämää ja 49 prosenttia pelkää saavansa joskus potkut työpaikastaan. Miesten vastaavat luvut ovat 61, 31 ja 35 prosenttia. Tutkija Markus Keränen selittää eroa sillä, että nuoret tytöt kypsyvät poikia aiemmin ja että nuorille naisille voidaan asettaa nuoria miehiä enemmän paineita. Epäselväksi jäi, kuka näitä paineita asettaisi. Patriarkaatti varmaankin…? Oikeasti nämä selitykset … Jatka artikkeliin NAISTEN PELOT JA HARRI OLLI