HOMOJEN ESIINMARSSI

Ensin ajattelin, etten tänä vuonna jaksa raapustaa mitään Linnan juhlista, mutta kun niitä tuli kuitenkin parisuhdestrategian mukaisesti telkusta katseltua, niin eihän kaikkia ajatuksia vaan VOI pitää omana tietonaan – vaikka Sinä varmaan oletkin sitä mieltä, että parempi olisi ollut edes tämän kerran olla hiljaa. No niin, ehkä tiedätkin, etten ole presidentti Halosen innokkaimpia faneja. Mieluumminkin kuulun niihin, joiden mielestä viimelauantainen Uutisvuoto on parasta, mitä maamme niinkutsutusta johtajasta on pitkään aikaan sanottu. Onneksi tässä apinamarssikättelyssä on aina niin paljon muuta katseltavaa, ettei pieni kauneusvirhe pääse liikaa ärsyttämään. Tissit eivät tälläkään kertaa pettäneet. Parhaimman paljastuksen teki Riitta Uosukainen – ei suinkaan Karita … Jatka artikkeliin HOMOJEN ESIINMARSSI

TIISTAIN UUTISIA

Olen ennenkin ihmetellyt, kuinka tiistaipäivät tuuppivat eetteriin keskimääräistä enemmän tärkeän oloisia uutisia. Eihän tällaiseen oikein voi mitään loogista selitystä löytää. Entisaikojen luomuyhteiskunnassa olisi voinut ehkä ajatella, että viikonloppujen jälkeen uutiset saatiin julki vasta tiistaina. Nykyisessä hötkyilykulttuurissa uutinen on netissä melkein ennen kuin mitään on ehtinyt tapahtuakaan. Ehkä selitys tähän tiistaisyndroomaan löytyykin yksinomaan omien korvien välisestä hukkatilasta? No joka tapauksessa viime tiistaina eli 5.10. oli taas tarjolla jos jonkinlaista mediaärsytystä. Uutinen on aina valinta. Toimittajat valitsevat meille maailman. Se ei missään tapauksessa ole objektiivinen kuva todellisuudesta. Toimittajat poimivat omien tai työnantajiensa päähänpinttymien eli ismien mukaiset välähdykset maailman menosta ja jopa valitsevat … Jatka artikkeliin TIISTAIN UUTISIA

RIIVINRAUDAT

Akuliina Saarikoski on pian kolmekymppinen toimittaja, aktivisti ja poliittinen visionääri. Näin lennokkaasti Akuliina itse kehuu itseään. Poliittinen visionääri kuulostaa hienolta. Synonyymisanakirja paljastaa, että visionääri on yhtä kuin idealisti, haaveilija, uneksija, entusiasti, innokas, innostunut, optisti. Suomisanakirja kieltäytyy kommentoimasta koko visionäärinen -termiä ja kysyy, tarkoititko vaginaalinen! Eilen saimme sitten kuulla ja lukea, mitä tämä visionääri on kehitellyt tulevaisuutemme varalle. Tulevaisuus on SCUM:in. Jaa että mikä ihmeen SCUM? Taas Akuliina yrittää markkinoida kielenkäyttöön jotain muka uutta termiä. Eihän tässäkään ole mitään uutta. Suomenkielessä on iät ajat ollut näille naisille ihan ikioma terminsä, joka luonnehtii heitä vallan osuvasti. Riivinrauta. Miksi tulevaisuus koittaisi näille riivinraudoille … Jatka artikkeliin RIIVINRAUDAT