EUROviisut 2014

  Boko Haram kaappasi yli 200 tyttöä Nigeriassa. Medianäkyvyys oli taattu ja USA lähetti paikalle asiantuntijoita sekä tiedustelukoneen, vaikka järjestö on tehnyt iskujaan vuosikausia. Otsikko Ylellä: Boko Haram surmasi jälleen koululaisia Nigeriassa. Tästä jo tietää, että kaikki tapetut olivat poikia. Turkissa kuoli kaivosonnettomuudessa yli 270 ihmistä, kaikki miehiä. Jos mukana olisi ollut naisia, lööpit olisivat kertoneet 270 ihmisen kuolleen, joista kymmenen on naisia. Naisuhrit näkyvät, miesuhrit ovat näkymättömiä. Hävettää olla eurooppalainen. Hävettää olla ihminen. Aivan erityisesti nyt hävettää olla suvaitsevainen. Suvaitsevaisuus, eikös se ole sana, jolla euroviisuiluakin suitsutetaan? Kilpailua pidetään jopa homojen ikiomana kokoontumisjuhlana. Se näkyi myös Kööpenhaminan ensimmäisen semifinaalin … Jatka artikkeliin EUROviisut 2014

KYMPPIVIISUT

Tasavuoden 2010 Euroviisut. Kehitys on vienyt johonkin suuntaan, jos verrataan vaikkapa samoja kisailuja ”kultaisella” 60 -luvulla. Tämä ei tietystikään tarkoita, että kehityksen suunta olisi aina kohti ”parempaa”, kuten aika moni tuntuu uskovan. Jos kehitykselle jokin suunta pitäisi löytää, se olisi ehkä kohti monimutkaisempaa – yhtä hyvin eliöiden kuin tekniikan tai talouden parissa. Bakteerista delfiiniin, aurasta tietokoneeseen, talkootyöstä pankkikriisiin. Kai se on sitten makuasia, pitääkö monimutkaisuutta parempana kuin yksinkertaisuutta. Norja oli kuulema vetänyt kisajärjestelyjä hieman vaatimattomampaan suuntaan. Ei se ainakaan apinaa häirinnyt. Varsinkin värikkäiden maahanmuuttajien laulullaan johtama koko Euroopan liikuttaminen äänestystulosta odotellessa oli vallan ihastuttava keksintö. Jotain uutta siihen normaaliin oman … Jatka artikkeliin KYMPPIVIISUT

HEI PASTORI, ANNA EURO!

Seisoskelin maalikylillä odottamassa suosikkinaarastani poimimaan minut postin, eikun Itellan, parkkipaikalta. Olin lähettänyt rahaa ulkomaille, joten minulla sattui olemaan muutama euro taskussa. Poikkeuksellista, sillä ylen harvoin tulee enää käteistä mihinkään käytettyä. Lompakko on yli 90 prosenttia ajasta täysin rahaton. Siinä sitten odottelin ja odottelin, sillä sehän kuuluu uroksen elämään. Mustahipiäinen kaunotar lasketteli reipasta kyytiä lastenrattaiden kanssa alas jyrkkää luiskaa. Jostakin kuului ystävällinen huudahdus varovaisesti nyt, varovaisesti. Eihän siinä kuinkaan käynyt, hävisivät kohta apinoiden joukkoon. Pian takanani sama ääni lausui hei pastori, anna euro! Vai että pastori. Toisaalta, ei kai sitä voi syyttää kuin itseään, jos pukeutuu yhtä ankeasti kuin nuo lapsiraiskauksiin … Jatka artikkeliin HEI PASTORI, ANNA EURO!

SIRITTÄVIÄ AJATUKSIA

Sirittäjä on saapunut apinametsään. Niin myös haarapääsky, kirjosieppo ja punavarpunen. Sirittäjä on ainakin omalla reviirilläni runsastunut huomattavasti 40 vuoden takaisiin aikoihin verrattuna. Haarapääskylle on käynyt päinvastoin. Kummanko laulua mieluummin kuuntelisit? Tänään oli vihdoin säiden puolesta sellainen kevätaamu kuin pitääkin. En saanut enää aamuviiden jälkeen unta, joten lähdin suosikkinaaraani kyydillä arvauskeskukseen verikokeisiin. Muuten olisin mennyt sinne vasta lähempänä puoltapäivää. Saihan siinä palkkioksi lintujen laulut, mutta muuten ajankohta oli huono valinta. Hieman pelkäsinkin, että aamuvarhaisella sinne kaikki muutkin änkeävät ja niinpä vuoroaan sai odottaa melkein kolme varttia. Kun olisi mennyt kolme tuntia myöhemmin, olisi selvinnyt kymmenellä minuutilla tai olisi päässyt suoraan sisään … Jatka artikkeliin SIRITTÄVIÄ AJATUKSIA

ANTIIKKIA

Olen tainnut joskus jo ihmetellä, kuinka monien humanistien historia tuntuu alkavan ja maailma perustuvan antiikin Kreikkaan. Ikään kuin se olisi ollut paikka, jossa ihminen jalostui siksi länsimaiseksi sivistyneeksi olennoksi, joka hyvällä omallatunnolla voi katsella kaikkia muita apinoita nenänvarttaan pitkin. Eurooppalaisen sivistyksen kehto! Demokratian alkukoti! Mutta miksi meillä nyt sitten höpistään tasa-arvosta, sillä antiikissahan vain urosapinoilla oli puhe- ja äänivalta? Tietysti on suurta asiantuntemattomuutta nostaa joku Kreikka jalustalle vain siksi, että sieltä on säilynyt joitain kulttuurisia muistoja jälkipolville. Olisi niitä ”antiikkisia” kulttuureja löydettävissä kasapäin eri puolilta maailmaa muualtakin, mutta ne eivät tietysti sovi suureen eurooppalaiseen hallitsijakansa -unelmaan. Siksi olemme suuressa sivistyneisyydessämme … Jatka artikkeliin ANTIIKKIA

VIISUBONGAUKSIA

Eurovision laulukilpailu on pullistunut kuin Euroopan unioni, jos sitä mitataan mukana olevien valtioiden lukumäärällä. Kiinnostavaa on, että molempien organisaatioiden laajentuminen on tapahtunut itään, kauaksi Euroopan rajojen ulkopuolelle. Ei kai tässä vain ole mitään rotuhygieenistä syytä? Kaukasuksen ihmiset lienevät enemmän eurooppalaisten näköisiä kuin Pohjois-Afrikan asukkaat? Muuten on vaikea ymmärtää, miksi Välimeri tuntuu nykyään olevan niin vaikea este ylitettäväksi. Eihän se ole ollut sitä aiemminkaan historian hämärissä. Yhtä ihmeellistä on Israelin mukana olo. Tätä rasistivaltiota kohdellaan joka paikassa silkkihansikkain, vaikka se harjoittaa samankaltaista politiikkaa kuin Natsi-Saksa aikoinaan. Miksei esimerkiksi Syyria ole mukana Euroviisuissa, kun sen rajanaapurit Turkki ja Israelkin ovat? Eipä Serbiankaan … Jatka artikkeliin VIISUBONGAUKSIA