NAISTENPÄIVÄN ja UMK:n MAANANTAIKAPPALEET

Viime viikolla vietimme rasisminvastaista viikkoa. Milloin mahdamme olla niin sivistyneitä, että viettäisimme kansainvälistä feminismin vastaista viikkoa; yhtä turmiollisia ismejä molemmat. Suomessa on kohkattu uudesta Suomen mallista, jolla valtakunta pelastuu. Eihän tämä ole mikään Suomen malli sen enempää kuin se on uusikaan. Parempi olisi puhua Ruotsin mallista. Tai ehkä se ei ole mikään malli, koska meilläkin tupot on perinteisesti väännetty vientiteollisuus edellä – paitsi vuonna 2007, jolloin kokoomus raiskasi Sari Sairaanhoitajan. Jokin aika sitten eräs naisprofessori puhui radiossa fleksauksesta. Sillä hän tarkoitti ruokavaliota, jota olen koko ikäni noudattanut ja joka on lajimme normaali tapa syödä. Vähän aikaa sitten uutinen puolestaan kertoi, … Jatka artikkeliin NAISTENPÄIVÄN ja UMK:n MAANANTAIKAPPALEET

EUROviisut 2014

  Boko Haram kaappasi yli 200 tyttöä Nigeriassa. Medianäkyvyys oli taattu ja USA lähetti paikalle asiantuntijoita sekä tiedustelukoneen, vaikka järjestö on tehnyt iskujaan vuosikausia. Otsikko Ylellä: Boko Haram surmasi jälleen koululaisia Nigeriassa. Tästä jo tietää, että kaikki tapetut olivat poikia. Turkissa kuoli kaivosonnettomuudessa yli 270 ihmistä, kaikki miehiä. Jos mukana olisi ollut naisia, lööpit olisivat kertoneet 270 ihmisen kuolleen, joista kymmenen on naisia. Naisuhrit näkyvät, miesuhrit ovat näkymättömiä. Hävettää olla eurooppalainen. Hävettää olla ihminen. Aivan erityisesti nyt hävettää olla suvaitsevainen. Suvaitsevaisuus, eikös se ole sana, jolla euroviisuiluakin suitsutetaan? Kilpailua pidetään jopa homojen ikiomana kokoontumisjuhlana. Se näkyi myös Kööpenhaminan ensimmäisen semifinaalin … Jatka artikkeliin EUROviisut 2014

KAPITALISTIN MÄRKÄ UNI

Sdp ja vasemmistoliitto ovat katkerien ihmisten puolueita. Ei hyväksytä sitä, että toiset ihmiset menestyvät. Henna Virkkunen (kok) Minulla ei ole vieläkään älypuhelinta. Koska kapitalismi. En ole lahjoittanut lastensairaalalle euroakaan, enkä lahjoita. Koska kapitalismi. Guggenheim on härski puhallus. Koska kapitalismi. Suomen luonnonvarat valuvat ulkomaille, vain jätteet jäävät. Koska kapitalismi. Ennen kuin uppoamme kataisen kapitalismin syövereihin, pakko on taas ihmetellä median toimintatapoja. Päivänä muutamana Iltalehden toimittaja, joka ei kehdannut nimeään julki raapustaa, otsikoi aivopierunsa seuraavasti: 10 asiaa, joista lihansyöjät voivat vain haaveilla. Tuossa jutussa ei mikään mennyt oikein. Ensinnäkään en ymmärrä, mistä tuohon aviisiin on viime aikoina pesiytynyt pakko tehdä numeroituja luetteloita … Jatka artikkeliin KAPITALISTIN MÄRKÄ UNI

EUROviisut 2013

Käytiin suosikkinaaraani kanssa autiotalossa, jonka ohitse olemme kymmeniä kertoja ajaneet ilman, että naaraani olisi sitä huomannut. Sen sijaan hän näki läheisellä rakennustyömaalla miehen, jota minä en ollut noteerannut. Kertooko tämä jotain sukupuolten eroista? Miehet hahmottavat suuria asoita, naiset näkevät jokaisen pölyhiukkasenkin? Muistan katselleeni ensimmäisiä euroviisuja jo kultaisella 60 -luvulla. Erityisesti on jäänyt mieleen, kun suomalaiset eivät vuonna 1965 tajunneet lähettää kisaan nuorta Katri-Helenaa letkajenkkansa Minne tuuli kuljettaa kanssa. Yleisradion johto valitsi kisaan Viktor Klimenkon jonkin sortin venytyksen Aurinko laskee länteen. Se sai (aiheellisesti) nolla pistettä ja jäi viimeiseksi. Varsinkin sen muistan ketuttaneen, että kilpailun voittajakappale muistutti erehdyttävästi letkajenkkaa. Tämän vuoden … Jatka artikkeliin EUROviisut 2013

WTF

Ajattele – jos evoluutio olisi suuressa viisaudessaan pannut miehet synnyttämään ja lapsia hoitamaan sekä naiset metsästämään ja laumaa johtamaan, niin olisiko silloin feministejä valittamassa? Totta kai olisi. Miesaivoiset naaraat silloin huutaisivat, että jälkeläisten hoito on suurinta mahdollista vallankäyttöä, vaatisivat patriarkaattisten roolimallien ja elämän segregaation purkamista sekä naisten pääsyä kotitöitä tekemään. Eilen hehkutin innoissani Krista Siegfridsiä, joka pian edustaa Suomea Eurovision laulukilpailussa. Paras mahdollinen biisi meillä, mutta olisihan se pitänyt arvata. Feministit pilaavat tämänkin ilon. On se kumma, että riittää kun yksi feministi (Linnea Portin) raivostuu ja kirjoittaa siitä blogiinsa, niin valtakunta on Hesaria myöten sekaisin ja ”kohu” on lennätetty jo … Jatka artikkeliin WTF

IHANAA KRISTA, IHANAA!

Välillä näytti jo siltä, että pikkupimut äänestävät vikkelillä sormillaan ja isiensä rahoilla Diandran voittoon ohi kaikkien parhaiden UMK -finaalibiisien. Mutta usko demokratiaan hiippaili etuviistoon, kun Krista Siegfrids sentään valittiin päihittämään ruotsalaiset heidän omalla toukokuisella euroviisuareenallaan. Hieno osoitus siitä, kuinka suomalaiset sittenkin uskaltavat kannattaa poikkeuksellista lahjakkuutta, iloisuutta ja epätyypillisen räväkkää esiintymistä. Hyvä Suomi, loistavaa Krista! Tietysti olen tietoinen siitä, että demokratia näyttää demokratialta vain silloin, kun oma mielipide voittaa… Lööppilehti uutisoi tänään, kuinka ruotsalaiset jo sotkeutuvat suomalaisten sisäisiin asioihin. Kuinka ollakaan, äänessä oli taas kirjailija. Vähitellen rupeaa jo näiden kirjailijoiden ylivalta tympäännyttämään. Maailmalta sentään löytyy tonnikaupalla paljon tärkeämpienkien ammattien edustajia. David … Jatka artikkeliin IHANAA KRISTA, IHANAA!

KESÄN KOHOKOHTIA: Kaskinen

Ihana Krista Siegfrids on kotoisin Kaskisista. Tuo Pohjanmeren Helmi on ollut minulle pelkkä utuinen kirjainyhdistelmä viime kesään saakka. Yksi harvoista kesän aurinkoisista päivistä sattui juuri Kaskisissa käynnin kunniaksi. Kaupunki iski tajuntaan kuin Krista konsanaan. Aurinkoa lienee osin kiittäminen siitä mielettömästä kokemuksesta, jonka tämä Suomen pienin kaupunki tarjosi. Toisaalta, olen ihan lätkässä vanhoihin puutaloihin ja täällähän sellaisia piisaa! Vain pari kolme rumaa kaksikerroksista betonirumilusta yritti pilata maisemaa. Kaupungilla siis saattoi ihailla hengästyttävän kauniita rakennuksia. Kalarannan museoalue tuulimyllyineen oli kuin postikortista. Hiihtäjälegenda Arto Koiviston luotsaama Sininen Hetki tarjosi erinomaista palvelua ja maukasta purtavaa meren äärellä. Urheiluentällä potkittiin paikallista jalkapalloa. Täydellinen päivä. Kaskinen … Jatka artikkeliin KESÄN KOHOKOHTIA: Kaskinen