ÄÄRISUVAITSEVAISUUS

Tasa-arvoa Suomessa vuonna 2011: neljä viidestä asunnottomasta on miehiä, Oulussa vielä useampi. Silti Oulun mielenterveys- ja sosiaalijohtaja Sirkka-Liisa Olli on keksinyt palkata kaksi työntekijää poistamaan vain naisten asunnottomuutta! Sukupuolella näyttää todella olevan väliä. Sananvapaus alkaa Suomessa olla kortilla. Ja nimenomaan tulilinjalla on miesten tapa puhua ja ilmaista itseään. Sensuurimieliala leviää yhtä jalkaa naisten julkisen vaikutusvallan kasvun kanssa. Olen jo aikoja sitten varoittanut, etteivät naarasaivot pysty tunnistamaan urosten tarpeita tai edes hyväksymään miesaivojen toimintatapaa ja siihen on selkeä biologinen syynsä. Tällaisen kehityksen hedelmistä ”nauttiminen” on meille uroksille jokapäiväistä huvia. Esimerkkejä ei tarvitse etsiä, naarasvetoinen media suorastaan pursuilee niitä. Ensimmäisinä tulevat mieleen … Jatka artikkeliin ÄÄRISUVAITSEVAISUUS

OLEN UROS – JA YLPEÄ SIITÄ

Koti(kin) on naaraan valtakunta, kuten varmaan olet jo kokemuksesta huomannut. Kaksi hupaisaa (?) esimerkkiä. Poika Hermanni Seppälä kertoi Isä ja poika -ohjelmassa, kuinka hänen täytyy säilyttää kirjansa autotallissa, sillä vaimonsa Sanna Saarijärvi ei siedä niitä sisällä. Uudella antikvariaatinomistaja Juha Lainejoella on sama ongelma: vanhoistakin kotikirjoista pitäisi vaimon mielestä päästä eroon. Ensiksi miehiä haukutaan siitä, etteivät ne lue mitään ja sitten kun ne lukisivat, se ei enää käykään päinsä muualla kuin – autotallissa. Siksi Suomi on täynnä autotalleja, joissa ei koskaan ole nähty ensimmäistäkään autoa. Ylläolevaan höpinään on luonteva jatkaa jalkapalloilijan tunnustuksilla. Mikko Manninen myöntää olevansa kotona tossun alla ja pitää … Jatka artikkeliin OLEN UROS – JA YLPEÄ SIITÄ

RUUSUT JA RISUT

Ikävää, että meidän kaikkien yhteinen sydänkäpysemme Kiira Korpi epäonnistui vapaaohjelmassaan eikä saanut kultamitalia. Syy löytyy hänen kauneudestaan. Hän erittää hieman liian vähän testosteronia, jotta pystyisi hallitsemaan hermonsa joka tilanteessa. Jostakin syystä jumituin taas lauantaiseen eli eiliseen Hesariin. Tällä kertaa tarjolla on pari kehuakin. Pääkirjoitussivulta Vieraskynässä MMT Lauri Vaara kirjoittaa puuntuotannosta, Suomen selkärangasta. Luulisi, että edes se olisi kunnossa, kun poliitikot niin ahnaasti tuottavuudesta ja taloudesta jaarittelevat. Mutta kattia kanssa. Ympäristöihmisille Vaaran tekstissä ei toki ollut paljon uutta, tuskin monelle muullekaan asioihin perehtyneelle – ja se koko asiassa niin erikoista onkin. Kaikki tietävät, että metsäteollisuuden monopoli ja diktaattorimainen käytös on johtanut … Jatka artikkeliin RUUSUT JA RISUT

EPÄKORREKTIA TAIDETTA

Euroviisuista kirjoittaessani törmäsin muutamaan vähättelevään ”asiantuntija”kommenttiin, joiden mukaan Saksan voittajakappale oli yksinkertaista europoppia. Samanlaiseen ylemmyydentuntoiseen mitätöintiin syyllistyivät myös suomalaiset viisujuontajat Jaana Pelkonen ja Asko Murtomäki, jotka eivät halunneet ymmärtää Romanian vahvaa esitystä. Heille jotain ihanaa olivat Irlannin ja Islannin tapaiset uikutukset. Väkisin tuli mieleen kysymys, onko ylensyöneitä naarasesiintyjiä lohdutettava ylitsevuotavalla kehumisella. Kuinka sattuikin niin, että juuri saarivaltioiden (ml. Maltan pistelady) edustajat olivat kuin samassa suolessa turvotettuja makkaroita? Tällainen musiikin arvottaminen omien mielipiteiden mukaan ei tietysti ole mitään uutta. Länsimainen (!) klassinen musiikki on edelleen edustavinaan jotain korkeakulttuuria – ikään kuin kulttuuria voisi tällä tavalla arvottaa. Jokin (pieni mutta elitistiseksi itsensä … Jatka artikkeliin EPÄKORREKTIA TAIDETTA

KIRJA ROVIOLLA

Tänään pilvet viistävät maata. Kaikki kastuu. Polulla vastaan astelee ala-asteelta kotiin palaava urospentu taiteillen sateenvarjonsa kanssa niin kuin vain testosteronialtistukselle joutuneet aivot saattavat keksiä. Selässä reppu, jossa istuu Puma. Joko puumanaisten fanitus on levinnyt näin nuorten uroiden keskuuteen? Ainakin urospuoliset apinat syyllistyvät silloin tällöin – tai siis oikeastaan jatkuvasti – kuvittelemaan olevansa erittäin hyviä, ellei täydellisiä. Siitäkään ei voi syyttää muuta kuin testosteronia. Mutta onneksi aina välillä putoaa hetkeksi todellisuuteen. Yksi tällainen herättelijä on YLE:n radiokanavilla kuultava ohjelma Miten minusta tuli minä. Siinä esitellään toinen toistaan loistokkaamman uran tehneitä apinoita. Näitä kertomuksia on ilo kuunnella. Ei voi kuin ihmetellä, kuinka … Jatka artikkeliin KIRJA ROVIOLLA