ONNEN PÄIVÄ

Kerrankin kelvollinen juhannusaaton sää! Tai sitten ei, tämähän tietää vain enemmän hukkuneita urosapinoita. Radio Suomessa soi Tomas Ledinin Sommaren är kort…hösten kommer snart. Niin totta kuin variksen syksyinen raakkuna, johon aamulla heräsin. Aamulla selvisi brittien EU -tahto. Lähtevät lipettiin uppoavasta laivasta. Rotat ovat viisaita eläimiä. Mitä me teemme pelkkää rahaeliitin etua ajavalla unionilla, jossa vallanmakuun päässeet politrukit keskittyvät vain omiensa asiaa ajamaan? Valloituspolitiikalla on kautta historian ollut paskainen loppu. Puhtaita jauhoja ei löydy EU -komissaarienkaan päistä, kun menevevät Merkeliä peesaten lupaamaan jäsenyysneuvotteluja vähemmistökansoja vainoavan ja itsevaltiutta rakentavan Erdoğanin kanssa. Mutta tuollainen epäloogisuus näyttää olevan Unionin tavaramerkki. Venäjää rangaistaan toimista, joista … Jatka artikkeliin ONNEN PÄIVÄ

KUINKA KESKUSTELU TUKAHDUTETAAN

Meillä syytetään rahvasta säännöllisin väliajoin siitä, etteivät suomalaiset osaa keskustella. Niin, ei osata – vai eikö täällä sallita keskustelua? Kouluhallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälä ehdotti aamulla, että ylioppilaskokeista voisi vaikka luopua kokonaan, sillä kirjoitukset ohjaavat liikaa lukio-opetusta. Ei kulunut kuutta tuntia, kun opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen Facebook jyrähti. Sanni tyrmäsi pääjohtajan puheet. Perustelunsa olivat olemattomat, mutta kun istuu tarpeaksi korkealla hierarkiassa, niitä tuskin tarvitaan. Sen pituinen siis se ”keskustelu”. Pitkälä on koko pitkän ikänsä työskennellyt koulumaailmassa. Grahn-Laasonen on nuori toimittaja. Kummalla mahtaa olla enemmän kokemusta ylioppilaskirjoituksista tai koulutuksesta ylipäätään? Mutta kun ministeri on kokoomuksesta ja pääjohtaja on demari, jälkimmäisellä ei … Jatka artikkeliin KUINKA KESKUSTELU TUKAHDUTETAAN

KANAVASURFFAILUA

Pelastusopiston kätilöjohtaja Mervi Parviainen valittaa, että niin harva nainen haluaa palohenkilöksi. Vastaavasti voitaisiin ihmetellä, miksi niin harva mies hakee kätilökoulutukseen. Muutama sananen pitää vielä jatkaa edellisen jutun muutosvastarintapuheesta. Olet varmaan huomannut, että sitä käytää hallitsemiskeinona toisaalta eliitti ja toisaalta – naissukupuoli. Oikeastaan tuo sana ”toisaalta” on väärä, sillä naisethan edustavat eliittiä rahvaaseen eli normiuroksiin verrattuna. Loistavan esimerkin ylätason syytöksistä tarjoaa kukapa muu kuin pääministerisöpöläisemme Jyrki Katainen. Hänen mielestään kuntauudistuksen vastustaminen on osoitus muutosvastarinnasta. Hän on väärässä. Kysehän on vain hänen mielipiteestään verrattuna jonkun muun mielipiteeseen. Ei siitä nyt millään ilveellä saa aikaiseksi muutosvastarintaa. Itse asiassa Jyrki itse on se muutosvastarintainen … Jatka artikkeliin KANAVASURFFAILUA

PERSE EDELLÄ PUUHUN – kuntavaalit 2012, osa 4

Nyt se on sitten mitattu rahassa, sukupuolten välinen tasa-arvokuilu. Tulos: nainen on 261 kertaa miestä arvokkaampi. Tämän vaalikvartetin lopuksi luodaan katsaus kokoomuksen sielunelämään ja vaalikoneiden ihmeelliseen maailmaan. Miksi kokoomus? Siksi, että sen edustama ideologia johtaa varmimmin maapallon tuhoon. Kokoomus on omastakin mielestään republikaanipuolue. Kokoomukselle menevä ääni on ääni Mitt Romneyn politiikalle. Jos haluat perinteisen amerikkalaisen terveydenhoitojärjestelmän, jossa köyhillä ei ole ihmisarvoa, äänestä kokoomusta. Jos haluat lisää orjan asemassa työtä raatavia kääntäjiä, äänestä vaan kokoomusta. Mutta älä tule sitten valittamaan, kun joudut työttömänä kerjäämään yhteiskunnan tukia. Kokoomus on politisoinut jopa ideologian. Kataisen mukaan esimerkiksi kuntaliitoksia tai yksityistämistä ei saa vastustaa eikä … Jatka artikkeliin PERSE EDELLÄ PUUHUN – kuntavaalit 2012, osa 4

PERSE EDELLÄ PUUHUN – kuntavaalit 2012, osa 3

En tiedä, onko mitään vähemmän arvostettavaa kuin apina, joka vaatii muita apinoita käyttäytymään vaatimallaan tavalla ja ellei saa vastakaikua, leimaa heidät muutosvastarintaisiksi. Pakko tähän alkuun on kommentoida päivän ”uutisia”. Tänään jotkut viettävät naisten palkkapäivää ja se keikkuu yleläisten uutislähetysten pääaiheena – siis asia, joka ei ole sen paremmin uutinen kuin tosiasiakaan. Se on vain STTK:n keksimä poliittinen iskulause, jota liiton lakinainen Anja Lehermaa pääsi Puheen aamussa mainostamaan. Kuten hyvälle feministille kuuluu, hän syyllisti tilanteesta lapset! Toimittaja kyseli asiasta myös Juhana Vartiaiselta, joka sentään kumosi osan Lahermaan propagandasta. Mutta ei hänkään ymmärtänyt, ettei tilastoissa ole otettu huomioon tehtyä työaikaa. Tuntipalkkoja jos … Jatka artikkeliin PERSE EDELLÄ PUUHUN – kuntavaalit 2012, osa 3

MUUTOSVASTARINTAA

Olisin voinut hyvällä syyllä valita otsikoksi jonkin paljon ikävämmänkin sanan, mutta ajattelin olla yhteistyökyinen ja ymmärtäväinen… Ei varmaan uskoisi, että olen joskus äänestänyt kokoomusta… Asiaan löytyy kaksikin mahdollista selitystä. Joko en ole silloin ymmärtänyt politiikasta mitään tai sitten kokoomus on luisunut ihmisarvoa – eikun apina-arvoa, polkevaan suuntaan. Luulenpa, että ensimmäinen selitys on lähempänä totuutta. Kokoomuksen politiikka perustuu ajatukseen, etteivät kaikki apinat ole yhtä arvokkaita, muutoinhan he eivät vastustaisi kansalaispalkkaa eivätkä tavoittelisi tuloerojen kasvua. Kokoomusideologian mukaan ihmisarvo määrittyy rahamäärän mukaan. Eikä se ole kovin harvinainen näkemys maailmalla muutenkaan. Siksi on jotensakin hymyilyttävää, kun media nyt on ottanut silmätikukseen Jussi Halla-ahon vanhat … Jatka artikkeliin MUUTOSVASTARINTAA

FEMINISMIN YTIMESSÄ

Feminismin todellinen tavoite on ryöstää valta oikeilta naarailta. Miehet ovat vain välineitä tässä taistelussa – evolutiivisen puolustuskyvyttömyytensä vuoksi toki oivallisia sellaisia. Mitäpä tämä on muuta kuin ikiaikaista hajoita ja hallitse -politiikkaa, jonka kaikki muutkin apinalajit osaavat. Ei kovin edistyksellistä. Ei kukaan (poliitikko ainakaan) nykyään enää tunnustaudu julkisesti kommunistiksi tai natsiksi. Silti on muotia julistautua feministiksi. Mihin terve järki on yhtäkkiä kadonnut? Feminismi on vaarallisempi aate kuin kommunismi ja natsismi yhteensä. Natsiaate sentään demonisoi vain juutalaiset ja vääränväriset, kommunismi toisinajattelijat. Feminismi sen sijaan demonisoi lauman enemmistön: äidit ja miehet. Maailmalla on kahdenlaista terrorismia: henkistä ja ruumiillista. Vain jälkimmäinen tunnistetaan uhkaksi, vain … Jatka artikkeliin FEMINISMIN YTIMESSÄ