MÄTÄKUUN UUTISIA

Mätäkuu taitaa olla tänä kesänä etuajassa, ainakin siltä kuulosti eilisiä YLE -radiouutisia kuunnellessa. Kesällä kannattaa jokaisen julkisuustyrkyn olla aktiivinen, sillä pieninkin risahdus ja idioottimaisinkin ajatus menee eetteriin, jopa valtakunnallisessa mediassa. Kaksi eilistä pääuutista olivat, ainakin jos on uskominen yletoimittajia, oikeusministerin ääneenajattelu ja käpykaartin uusi tuleminen. Molempia jauhettiin tunnin välein minuuttitolkulla. Ihana (?) oikeusministerimme Hanna-Maja Henriksson (r-naar.) taitaa olla lääketeollisuuden lobbauksen uhri. No ei kai mikään ihme, kun uhrinaolo tuntuu olevan naaraiden päätyötä. Ministeri ilmoittaa kannattavansa seksuaalirikollisten vapaaehtoista lääkekastraatiota. Tässä on nyt vain kaksi väärää sanaa: vapaaehtoinen ja lääke. Totta kai lääkefirmat olisivat onnellisia, jos kaikissa valtioissa otettaisiin käyttöön kyseiset lääkkeet. … Jatka artikkeliin MÄTÄKUUN UUTISIA

PAPANOITA

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen on ensimmäisten joukossa pelottelemassa kansalaisia palvelujen heikennyksillä ja verojen nostoilla. Hyviä asioita niin kauan, kun tehdään oikeita päätöksiä. Jostakin syystä apina ei oikein luota siihen, että sellaisia kyettäisiin Arkadianmäellä tekemään. Tänäinen farssi oli tarpeellinen muistutus tästä realismista. Kansaa siis pelotellaan ja kurmuutetaan. Jos et ole kiltisti, saat piiskaa. Niin apinamaista sekin, ettei tämä periaate koske kurmuuttajia itseään. Heille taivaan pitää olla avoimena viimeiseen hiilidioksidimolekyyyliin saakka. Kansanedustajat ovat nyt menneet solmuun, kun puhemies Sauli Niinistö on ruvennut pitämään kiinni jo aikaisemmin sovituista toimintasäännöistä. Onhan se niin väärin, että kansan edustajat joutuvat matkustamaan kansan keskuudessa eikä bisnesluokassa bisnesapinoiden kaa. … Jatka artikkeliin PAPANOITA