PUOLI VUOSISATAA LEGENDAA

”Täytyy olla fiksu brunette, jotta pystyy esittämään tyhmää blondia”. – Marilyn Monroe Kuinka niin tunnetun apinan elämästä ja kuolemasta tiedetään lopultakin niin vähän? Hänestä on kirjoitettu enemmän kuin kenestäkään muusta elokuvanäyttelijästä – enemmän kuin ehkä yhdestäkään toisesta ihmisapinasta. En siis pysty mitään uutta tästä jumalattaresta kertomaan, mutta jokin sisäinen pakko kuitenkin käskee kunnioittamaan ihmiskunnan suurinta ikonia kuolemansa merkkipäivänä. Tuskinpa olet voinut välttyä tiedolta, että Norma Jeane Mortensenin eli Norma Jeane Bakerin eli Marilyn Monroen kuolemasta on juuri tänään tullut kuluneeksi 50 vuotta. ”Itsemurha” herättää yhtä paljon kysymyksiä ja siihen liittyy samanlaisia kummallisia epäselvyyksiä kuin reilu vuosi myöhemmin tapahtuneeseen John F. … Jatka artikkeliin PUOLI VUOSISATAA LEGENDAA

BIOLOGIAA

Ei tullut isoa jytkyä, tuli vain maailmanmestaruus ja yksi lohdutuspalkinto. Mutta olihan sekin riittävästi saamaan Suomi-apinoiden päät sekaisin. Myönnän itsekin katsoneeni Leijonien matsin – varmaan se oli ensimmäinen jääkiekkopelini tällä vuosituhannella. Tarjolla oli sentään historiallinen hetki, mahdollisuus nitistää Ruotsi, joka oli juuri päässyt kukkoilemaan Euroviisuissa: kolmas ja ensimmäinen sija yhdeltä ja samalta maalta alkaa olla jo liikaa – sen lisäksi, että ruotsalaisprofessori sai kunnian äänestysjärjestyksen viilaamisesta sellaiseksi, että jännitys säilyi mahdollisimman pitkään naapurimaiden keskinäisestä ristiinäänestyksestä huolimatta. Leijonat lunastivat odotukset ja panivat svenskit inisemään, melkein legendaarisesti kuusi-nolla. Sankarit saatettiin kotimaahan sotakoneiden voimalla. On se aika hurjaa – kuka muu kuin jääkiekkoilija … Jatka artikkeliin BIOLOGIAA

HESARIN SATUNNAISET

En lukenut eilistä Hesaria edes sillä silmällä. Ne vaan pistivät silmiin ja sattuivat aivoihin. Eivätkä ne olleet välttämättä mitään suuria otsikoita tällä kertaa. Pientä piilovaikutusta, mutta sehän onkin sitä kaikkein tehokkainta. Kukaan ei edes huomaa, että aivoissa käydään sorkkimassa. Tekijöinä röyhistelivät yhtä lailla uros- kuin naarastoimittajatkin. Tässä suhteessa tasa-arvo on kohdillaan. Idiotismi on lopullisesti saatu tartutettua tasapuolisesti kaikkiin journalistiikan opiskelijoihin. Media on oikeasti kulttuurimafian hallussa. Onkohan tiedetoimittajia yhtäkään prosenttia kaikista sananvääntäjistä? SE kai on selitys sille, miksi media käyttäytyy niin epärationaalisesti kuin käyttäytyy. Päivänselvistä asioista tehdään ongelmia, maailmaa selitetään vuosisataisten ellei -tuhantisten diskurssien avulla, kärpäsistä tehdään härkäsiä ja oikeat ongelmat … Jatka artikkeliin HESARIN SATUNNAISET